Kauppakatu 17 – tontin vaiheet

Puutalo-Jyväskylän ensimmäisen kaksikerroksisen kivitalon rakennutti kauppias Thomas Häggman toriaukion laitaan Kauppakadun varrelle vuonna 1865. Talon pitkäaikaisin omistaja oli Jyväskylän liike- ja kunnalliselämässä monin tavoin vaikuttanut kauppaneuvos Julius Johnson, joka osti tontin vuonna 1888. Johnsonin monien vuokralaisten joukossa oli muun muassa Jyväskylän Klubi, joka toimi kivitalon ensimmäisen kerroksen huoneissa vuosina 1913–1917.

Sanomalehti Keskisuomalaisen ostettua tontin vuonna 1918 talosta tuli lehtitalo kirjapainoineen. Vuonna 1929 pihalle valmistui erillinen kaksikerroksinen tiilinen kirjapainorakennus. Sen rahoittamiseksi kaupungin vanhin kivitalo purettiin ja tilalle rakennettiin arkkitehti Kerttu Tammisen suunnittelema, vuonna 1930 valmistunut viisikerroksinen asuin- ja liikerakennus. Keskisuomalaisen toiminnot siirtyivät Aholaitaan 1960-luvun lopulla, jolloin entiseen kirjapainosiipeen muutti Keski-Suomen konservatorio.

Vanha painotalo purettiin 1980-luvun puolivälissä, ja Keskustien puoleiseen reunaan rakennettiin kuusikerroksinen liike- ja asuintalo. Sen ja samanaikaisesti vuonna 1987 valmistuneen Gummeruksenkadun varren matalan liikesiiven suunnitteli jyväskyläläinen arkkitehti Raimo Halonen.